Puolivälierä.

Kalenterin tutkailun jälkeen totesin, että olen tällä hetkellä jo yli vaihdon puolessa välissä ja näin ajattelin, että jonkinalainen yhteenveto voisi olla paikallaan.
Viimepäivät olen viettänyt niinkin jännittävää elämää, kuin lukenut vaihdellen kasvatustieteellistä materiaalia ja katsellut Vampyyripäiväkirjoja tai The Good wifea. Kova yritys on saada aikaiseksi maksimissaan 5000 sanan essee... viime kerran tuotin tieteellistä tekstiä liian kauan aikaa sitten ja fiilis vaihtelee epätoivosta vitutukseen.

Pääsiäinen tuli vietettyä rentoutuen sukulaisten luona Durhamissa, mutta siitä lisää toisessa kirjoituksessa.

Mutta mitkä ovat fiilikset näin kolmen kuukauden jälkeen?
Tänne tuleminen oli hyvä ratkaisu, mutta Lontoo ei ole minun kaupunkini.

Luulen, että kuvitteellinen suomalaisyleisöni veti juuri kauhistuneena kollektiivisesti henkeä, mutta kuka tahansa, joka on joskus oikeasti asunut ulkomailla osaa kenties jollain tasolla samaistua. Edelleen elämä on täälläkin arkea. Tilanne on hyvin erilainen, kuin lomaillessa (ja kuitenkin valtaosa suomalaisyhteisöstä tuntee Lontoon nimenomaan lomakohteena). Lomalla ollessa sitä usein tuppaa suhtautumaan toisessa maassa oleskeluunsa "otetaan ilo irti" -tyylillä - juostaan pää kolmantena jalkana nähtävyydeltä toiselle, shopataan, käytetään rahaa huoletta. Kun toiseen maahan muuttaa on elämässä kuitenkin läsnä ne hyvin arkiset aspektit. Pitää pestä pyykkiä, tehdä ruokaa, tehdä töitä/opiskella, suunnitella touhujansa, budjetoida rahankäyttöään, liikkua paikasta toiseen.

Tämän arjen tematiikan huomioon ottaen on Lontoo niin tyystin erilainen, kuinSuomi. Eläminen kaupungissa on ensinnäkin hyvin kallista ja esim. asumiseen laitettu raha ei vastaa lainkaan sitä tasoa, mitä samalla rahalla saisi Suomessa (luonnollisesti. Itselleni tämä ei ollut yllätys, mutta luulen, että tason erilaisuus voi monelle sitä kokemattomalle olla vaikea käsittää). Maksan 15 neliön huoneestani 560 puntaa kuussa, mikä on paikkaan ja kämpän muihin huoneisiin verrattuna halpa (ainakin oman vertailuni perusteella) ja samalla hinnalla saisin yksiön Helsingin keskustasta (kai?!?! - HKI hintataso ei ole enään ihan niin tuttu). Kämpässä on kaksi vessaa, joista toisen suihku ei toimi (vedenpaine ei ilmeisesti riitä ylimpään kerrokseen), kolmen kämppiksen kanssa jaetaan 6 neliön keittiö ja yksi jääkaappipakasti. Astianpesukonetta ei ole ja keittiövälineet ovat edellisten vuokralaisten jäämistöä ja näin ollen asiaankuuluvassa kunnossa.

Julkinen liikenne on kaupungin kokoon nähden toimiva, mutta paikasta toiseen liikkumiseen menee kaupungin mittasuhteisiin verrattavissa oleva aika - Lontoon sisäpuolella asuvien keskuudessa se on kuulemma suurta luksusta, jos työmatkaan menee alle tunti suuntaansa. Julkinen liikenne on myös asiaankuuluvasti hinnoiteltu. Maksan kuukauden matkakortista 100 euroa, jolla saan siis liikkua mielinmäärin zone 1 ja 2 sisällä (bussilla voi mennä 2 ulkopuolellekin). Hinnassa on opiskelija-alennus.

Alunperinhän lähdin tänne sellaisella taka-ajatuksella, että "mistäs sitä tietäisi vaikka jäisinkin sille tielle!". Nyt koen, että ainakaan tälle tielle en ole jäämässä. Ainakaan tällä kertaa :)
Edelleen on minulla haluja kokea maailmaa Suomen ulkopuolellakin. Asua vielä jossain muuallakin. En siis lainkaan ajattele, että äkkiä takaisin Suomeen, eikä enään koskaan pois. Ei ei. Mutta Lontoota on vaikea nähdä edes pitempiaikaisena ratkaisuna.

Kaupungin hintavuuden lisäksi elämäntyyli johon en samaistu on kova kilpailu ja työelämän ja työmarkkinoiden kovuus... toki tähän tematiikkaan voidaan vastavuoroisesti pohtia Suomalaisen elämäntyylin "pehmeyttä" ja tietynlaista haluttomuutta eteenpäinpyrkimiseen ja menestymiseen, mutta tämä on täysin toinen pohdinto, johon palaan ehken toisten.

Huomaan myös kaipaavani valtavalla intensiteetillä luontoa. Minä koen, että luonto ja sen kanssa tietynlaisessa sovussa eläminen on melko vahvasti läsnä suomalaisessa (monelle teidostamattomassa) kulttuurissa (samoin muissa pohjismaissa, ainakin keskustelujen perusteella). Täällä tätä maailmaa ei ole. Onhan täällä puistoja juu. Mutta se ei sitten kuitenkaan ole täysin sama juttu, kuin Suomessa, jossa ei kuitenkaan järin kauas tarvitse matkata, että on keskellä metsää tai maaseutua.

Kaiken tämän negatiivisuuden jälkeen on todettava, että onhan kaupungissa oma viehätyksensä.

Tekeminen ei lopu kesken. Aina on jokin paikka johon mennä, jotain mielenkiintoista mitä tehdä. Täällä on anonymiteettiä ihan eri tavalla, kuin Suomessa, jossa aina tuntuu olevan joku joka tuntee sen jonkun.
Ja onhan suurkaupungin sykkeessä ja hektisyydessä jotain hyvin viehättävällä tavalla jännittävää.