Maamerkkejä

Kuljen kouluun tätä nykyä enimmäkseen bussilla. Se lähtee suoraan ovelta ja pudottaa hieman lähemmäs, kuin tuubi. Hidas se kyllä on. Todella hidas. Mutta verrattuna aikaan, joka menee tuubiasemalle kävelyyn sanoisin, että molemmat välineet ovat yhtä nopeita.

Busseista muuten semmonen huomio, että jumantsuikula mitä kyytiä! Kertakaikkiaan! En käsitä mikä siinä on, mutta mielestäni Suomessa kyyti ei ole yhtä heiluvaista. Oikeasti, neuvon pitämään kaiteesta kiinni, jos esim. päätät siirtyä bussin yläkerrasta alakertaan kesken matkan. Odotan todella sitä päivää, että joku ihmispolo tulee rappusia pää edellä alas. Tsiisus.

Nih, asiaan. Bussimatkallani on matkan varrella hylätty vanha talo. Keskellä Lontoota.

Mua kovin kaikki hylätyt talot kiehtoo ja tiedänpä eräästä tyhjästä ja mätänevästä maatilasta keskellä Pirkkalaa, joka on kertakaikkisen lumoava kaikessa pahaenteisyydessään.

Ilmeisesti tämä on siis jokin vanha sairaala. Niin kaunis tönö, minkäköhänlaisia tarinoita sekin osaisi kertoa.

Maamerkeistä sen verran, että tämä

BT (paikallinen Elisa) torni on yksi suunnistamisrakennuksistani. Suhteutettuna rakennukseen tiedän missä asun ja missä esim. koulu ja sen lähellä sijaitsevat asemat ovat - arvokasta tietoa, jos on vähän semmonen olo, että missäpäin sitä nyt hiihdettiinkään.... toki tornihan ei aina ja kaikkialta näy, mutta siinä vaiheessa tietää jo ainakin sen, että nyt ollaan melko kaukana kotoa :)

Ministry of Sound

Kuten kerrottua on yksi kämppiksistäni amerikkalainen nainen. Hän on kovasti tällaiseen klubbailu klubbailu meininkiin kallellaan ja koska minä taas olen kalleellan tarpeen vaatiessa vähän kaikkeen (paitsi zumbaan ja perussuomalaisiin) niin olenhan nyt pari kertaa käynyt tytön kanssa Ministry of Sound klubilla.

Itse klubi sijaitsee aikalailla Lontoon ankeimmalla alueella, Elephant & Castle:n laueella. Tästä hupaisa osoitus kuinka täällä 10 vuotta asunut tuttu sanoi mulle, että oikeasti Lontoossa ei ole varsinaisesti hyviä ja huonoja alueita ja että joka alueella on hyvät ja huonot katunsa.

Kun kysyin: "Mites toi Elephant & Castle".
Hän vastasi: "Paitsi se, älä sinne muuta".

Nauratti.

No klubi itsessään on kyllä varsin ok ja luulen, että aika moni Suomestakin on siitä joskus kuullut. Tekeehän ne paljon nimenomaan tätä DJ keikkaa ja omia miksauksiaan.

Koska tää mun kämppis on hyvin tähän touhuun kallellaan, niin reippaana mirkkuna hän sitten hommasi meille VIPit eiliseen Fedde Le Grandin keikkaan. Että sillälailla.

On elämä kummaa.

Eilinen ei ollut yhtä suuri menestys kuin viimekerta, jolloin oli ihan superhauskaa vaan hytkyttää menemään aamuseiskaan asti. Eksyimme jossain vaiheessa toisistamme ja päätin vain lähteä. En jaksanut alkaa hortoilemaan E&C alueella etsimässä oikeaa pysäkkiä ja menin lähimmälle bussipysäkille. Oikea bussi viipotti ohitse, koska aloin opastamaan muutamaa turistia bussitaulun lukemisesta ja loppupeleissä jouduin ottamaan 3 eri bussia päästäkseni kotiin. Noh, yhtä niistä ei sentään tarvinnut odottaa, vaan sattui tulemaan just eikä melkeen.

Huumeet ovat täällä iso osa klubi skeneä. Ajattelin, etten tästä kirjoittaisi, mutta teen sen silti.

 Koska olen itse päässyt tähän ikään alkamatta touhun kanssa hippasille ei asia ole mulle ahdistava taikka tabu (Tiedän myös tarpeeksi aivojen toiminnasta, välittäjäaineista ja neuropsykologiasta).  Sanoisin, että klubikansasta 50 prosenttia on täysin doupattu ja hilluvat mestoilla pelkkien vesipullojen kanssa. Tyypillisin bilehuume on täällä ekstaasi.

Laitontahan se täälläkin tietenkin on, mutta huvittava kaksinaismoralistinen ilmiö on, että siinä missä klubin sisääntulolla on isot plakaatit huumeiden laittomuudesta ja luvattomuudesta ko. tiloissa, on hyvin suuri osa näitä isoja konemusaklubeja esim. sprinklerit, jotka tietyssä kohden keikkaa alkavat sataa vettä bilekansan päälle. Ajatus tässä on se, että ilmeisesti x korostaa kaikkia tuntemuksia ja näin ollen iholle putoava vesipisarakin on jotain todella ihmeellistä.

Myönnettäköön, että reilu kymmenen vuotta sitten olisin ollut melkosen ahdistunut katsellessani vierestä, kuinka paidaton ylipirteä kundi kaivaa taskustaan purnukan ja hieroo ikeniinsä jotain. Sittemmin olen todennut, että koska huumeet ovat kalliita ja laittomia, ei niitä kukaan sinulle tarjoamaan tule. Ja näin ollen muitten touhuista on turha ottaa pultteja.

Kevät tulee, tuleehan.

Tiistaina kävin tosiaan vaihtariporukkamme perinteisessä pubi-illassa. Tämä ei siis ole mikään ulkopuolelta organisoitu juttu, vaan sai alkunsa ensimmäisenä koulutiistaina, jolloin luennon jälkeen päätimme yhteistuumin mennä pubiin muutamalle ölpölle. Tästä sitten sovimme tekevämme perinteen, jota on noudatettu joka tiistai... hetkonen yks kerta taidettiin katsoa elokuvaa :)

Eilen torstaina oli tosiaan aivan mielettömän ihana keli. 17 astetta lämmintä ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Aloitin aamun siis lenkillä. Asun sopivasti kahden puiston välissä. Regents Park on kämpästä etelään ja Hampstead Heath on kämpästä pohjoiseen. Varsinaisesti en halua vielä laittaa näistä puistoista sen enempää kuvia, koska ei täälläkään puissa vielä lehtiä ole. Kuvitellakseni, kun kevät täällä kunnolla alkaa ja puutkin saavat väriä, ovat puistot varmasti ihania. Koska sitä ne ovat jo nyt. Juoksin kuitenkin Camdenin kautta kanaalin vartta Regents Parkkiin.

Sittemmin lähdin toiseen puistoon Hyde Parkkiin tapaamaan kavereita.

Päivää paistateltuamme, kun muut lähtivät luennolle, päätimme yhden tytön kanssa vuokrata pyörät.

Täällä on siis ympäri kaupunkia pisteitä, jotka kuuluvat "Barclays Bike Hire" -konseptiin. Perusajatus on, että pyörät ovat ilmaisia, jos käytät niitä max. 30 minuuttia. Siitä ylöpäin otetaan tuntitaksaa. Luullakseni, jos tähän systeemiin jotenkin erikseen rekisteröityy saa pyöriä käyttää rajattomasti ympäri vuoden. Itse en ole vielä rekisteröitynyt.... enkä oikeastaan usko niin tekeväni. Onhan kotona kämppikseltä ostettu pyörä odottamassa. Mutta varsinkin noissa puistoissa on hauskaa hypätä pyörän selkään ja painella menemään. Nätteinä päivinä ne ovatkin kovassa käytössä.

Pyöräily on täällä melko jännittävää ja missään nimessä en painele menemään samalla tavalla, kuin Suomessa. Toistaiseksi olen pyöräillyt vain kotoa salille (joka on varsin lyhyt ja turvallinen matka) ja puistoissa. Pyöräillä näet täytyy autojen joukossa ja kun on vielä se vasemman puoleinen liikenne ja liikenne on muutenkin hieman hasardimpaa, kuin Suomessa... pyöräilijoihin ei tosin suhtauduta yhtä vihamielisesti, kuin esimerkiksi Tampereella. Siitä huolimatta, että tämä ei todellakaan ole mikään pyöräilykaupunki samalla tavoin, kuin Amsterdam tai Köpis, niin todella paljon täällä ihmiset pyöräilevät. Ja myönnettäköön. Vaikka julkinen liikenne on täällä toimiva, on pyörä täälläkin kaikkein nopein väline päästä paikasta A paikkaan B.

Niin! Meinas unohtua. Kun palautettiin pyörät Marble Archin aseman tienoolla olevalle pyöräparkille, niin turreja oli viihdyttämässä mies, joka soitti tulista tuubaa.

One of those days.

Nyt tulee purnausta.

Vituttaa.

Nyt on vaan ollut yksi niistä päivistä, kun kaikki menee jotenkin penkin alle. Murr.

Olen tässä viimepäivinä kärsinyt pienestä koti-ikävästä. Se oikeastaan alkoi siitä, kun olin kämppikseni kanssa Bathissa ja heidän koulullaan kun on kunnon loma tässä keväällä, lähtee hän kotona käymään rapakon toiselle puolelle. Tätä sitten pohdiskeltiin ja hän tuumasi: "It's great to go home. You know... get to be with my people". Jotenkin tää laukasi mussa pohdiskelua siitä, kuinka täällä Lontoossa on hienoa ja kaikkee. Oon tutustunut tosi moniin mielettömän hyviin tyyppeihin, mutta silti tämä ei ole se mun oma maailma, jossa on ne mun omat ihmiset. Bathissa käynti myös herätti mut siihen, kuinka kaikessa mahtavuudessaan, on Lontoo myös todella raskas kaupunki. Se on meluisa, ahdas, täynnä ihmisiä, kiireinen ja hidas - kaikkea tätä samaan aikaan. Tuntuu, että samantien kun astut ovesta ulos täyttyy korvien väli kaupungin kakofonialla. Toinen asia, jota kaipaan niin paljon, että suorastaan jalkoja pakottaa on (Suomessa) oman salini tanssitunnit. Jumanpliut kun ei noi mun salin (täällä) ryhmäliikuntatunnit oo mistään kotosin ja ja ja mun on ikävä mun tanssitunteja!! No eilen menin kuitenkin innottomuudestani huolimatta vaihtariporukkamme pubi-iltaan, joka oli tietenkin oiva ratkaisu. Vaikkei huvita, niin se, että vaan saa itsensä osallistumaan johtaa yleensä fiilisten kohentumiseen.

Tänään sitten lähdin maailmalle aikomuksena hieman reippailla, kun matkakortti meni umpeen.Eikö jumaliste sitten melkein het alkanu satamaan sen toisen kerran täällä olo aikana, jonka seurauksena olin läpimärkä koululle päästyäni. Yritän kirjautua koulun erinäisille verkkopalvelimille ja 50 prosenttia niistä ei toimi. Lähden ostamaan pyöräilykypärää todetakseni kotona, että se on liian pieni ja tässä vaiheessa taisin jo kuitinkin heittää menemään. Kaikenlisäksi olin taas pukeutunut täysin kelille sopimattomalla tavalla (Mää en vaan yksinkertaisesti näytä osaavan pukeutua täällä) ja viimeaikoina syötyjen Marks & Spencerin keksien ansiosta on takkikin alkanut kiristämään.NNNNNGH!!!!

No joo :) Tää nyt on tämmöstä höpöttelyä. Todellisuudessa oon jo niin vanha, että ei se koti-ikävä mitään raastavaa itkemistä ole. Se nyt vaan on semmonen tunne, jolle pitää kohauttaa olkiaan. Tämmöstä tää elämä nyt vaan on. Ja luulenpa, että näihin fiiliksiin vaikuttaa myös se todellisuus, etten enään jaksa jokaikinen päivä pyöriä päättömänä turistina, vaan nyt tää on tämmöstä oikeaa arjen pyörittämistä. Nyt mää "vaan" elän Lontoossa.

Vällyt ja hyvänmielen leffat kutsuu. Huominen on parempi - aurinkoa ja 16 astetta lämmintä.

NIH!

Melkolailla täydellinen viikonloppu.

Perjantaina kävin jälleen työhaastattelussa, josta olin kylläkin 20 minuuttia myöhässä, koska en löytänyt paikkaa.

Illalla oltiin sovittu vaihtarityttöjen kanssa, että lähdetään rimpsalle Shoreditchin suuntaan. Olen tainnut tästä mainita jo aiemminkin, mutta Shoreditch on tällä hetkellä melko hipsteri aluetta. Paljon nuorisoa, paljon baareja ja klubeja, kahviloita ja kauppoja. Sijaitsee siis idässä. Samoilla huudeilla, missä kävin sillä kävelykierroksella. Metrolla n. 20 minuttia Oxford Circukselta. Kuten kerrottua, en rillutellessa muista valokuvata. Nyt kuitenkin kunnostauduin muutaman valokuvan verran.

mirkut matkalla mestoille

lisää mirkkuja

kotiin menossa.

Shoreditch on sen verran vierasta aluetta ja sen verran iso ja täynnä baareja, sekä klubeja, että seuraavalla kerralla katsomme jonkun paikan valmiiksi ja suuntaamme suorilta sinne. Perjantain reissulla alkoivat kaikki olla jo sen verran hilpeässä mielentilassa, että paikkaa ei meinannut oikein löytyä. Loppupelissä liityimme vain parin jannun seuraan, kävelimme heidän perässä ja päädyimme johonkin, jossain, jonka nimeä en enään muista. Krhm. Ei mikään järin ihmeellinen mesta. Ensi kerta vaatinee siis huolellisempaa suunnittelua.

Seuraavan aamun kauhukseni olin lupautunut lähteä toisen kämppikseni kanssa Bathin kaupunkiin päiväretkelle. Sain kammettua itseni ylös ajoissa, mitä kämppis ei tehnyt, jonka seuraukseni tuli aamu kymmeneltä harjoiteltua vuoden 2020 maratoonia varten pikku rapelissa - varsin miellyttävää. Ihmeen kaupalla ehdimme kuitenkin Victorian bussiasemalle ajoissa ja matka Bathia kohden saattoi alkaa.

Eilisen illan naama  viellä päällä. köh.

Tämon tullut nähtyä muutamassakin Jane Austen adaptaatiossa :)

Ol kaunista.

Kirkko

Aurinko laski ja oli punaista.

Retki oli oikeastaan varsin tervetullut.. Jotenkin Bathissa oleskellessa tuli taas tajuttua kuinka levoton kaupunki Lontoo on. Vaikka väkeä oli myös Bathissa liikkellä paljon, ei tunnelma ollut yhtä 'hätäinen'. Reilun kolmen tunnin bussimatkakin oli mieluisa, koska pääsi katselemaan brittiläistä maalaismaisemaa ja soittelemaan kotosuomeen. Bussimatkan aikana heräsi valtava mielihalu katsoa kartasta vain jokin random pikku kylä järkevän matkan päästä ja mennä sinne hengaamaan viikonlopuksi tai päiväksi.

Sunnuntaina oli todella ihana keli, joten lyöttäydyimme norjalaisen Sigridin kanssa yhteen ja vietimme täydellisen laiskan mutta tuottoisan Lontoosunnuntain - kävelimme Hyde Parkin läpi Victoria & Albert museoon, söimme lounaaksi sushia (Wasabista - ihan ehdoton suosikki pikaruokarafla täällä. Todella hyvää sushia ja bentoa. Hinta - laatu täysi kymppi) ja kävimme ostamassa Harrodsilta häpeällisen kalliit kuppikakut.

Hydessä on kukkii!!!

Pitihän sille hypähtää.

tipui

Oikeesti. Onko ketään, joka ei edes vähän pelkää lintuja.

Sushia!

Victoria & Albertin sisäpihalla

Tämä oli museossa minulle kaikkein vaikuttavin juttu. Toi lanka on tehty hämähäkin seitistä ja musta se on vain uskomatonta, että luonto pystyy tuottamaan jotain, mikä niputettuna oikein tiviiksi kimpuksi on tuon väristä lankaa.

joku hullu.

Ilta tuli Hyde Parkkiin

Kun aurinko laski, tuli aika lähteä kotia kohden ja satuimme juurikin sopivasti Speakers Cornerille, joka on  julkinen tila Lontoossa, jossa saa kuka tahansa pitää puheen. Kuulostaa melko jännittävältä, mutta on ikään kuin verrattavissa entisajan Roomaan touhuihin, kun jengi kokoontui agoralle ja filosofit höpötti. Puheet pyöri politiikan ja armageddonin välillä ja meno yltyi sen verran biblikaaliseksi, että otin videonpätkän, mitä blogger ei jostain syystä anna ladata tänne. Grr.

Mutta kaiken kaikkiaan melkolailla täydellinen viikonloppu!

Asunnon haku

Noniin. Ajattelinpa nyt kirjoittaa siitä, minkälainen prosessi asunnon hakeminen täällä oli minulle ja mitä opin matkalla. Ajatuksena siis, että jos siitä olisi joskus jollekin hyötyä. Tästä tulee todella pitkä tarina, ja missään nimessä en väitä, että tilanteet menevät aina tällä tavoin. Tämä oli minun kokemukseni asunnon hakemisesta Lontoossa.

Kun aloin syksyllä tosissaan valmistautumaan Lontooseen tuloon otin ensin asiakseni kerätä mahdollisimman paljon tietoa - luin siis melko paljon nettikeskusteluja. Tiedonhaussa yksi kanava oli tämä ISO RYn palsta. Porukka on siis paljolti Briteissä koko tutkintoa suorittavia suomalaisia nuoria. Palstalla on väkeä ympäri Brittein saarta, mutta muistaakseni löytyy oma osastonsa myös Lontoolle. Muitakin palstoja varmasti löytyy. Minä luin enimmäkseen tätä.

Aika monissa maailman suurissa kaupungeissa on asuminen niin kallista, että nuoret sinkut valitsevat asumismallikseen flatsharen eli kimppakämpän eli kommuunin. Tätä minäkin siis lähdin hakemaan.

Otin luonnollisesti myös selvää yliopiston tarjoamasta majoituksesta, mutta se osoittautui melkoisen kalliiksi (180 puntaa viikko) palstalla käytyjen keskustellujen perusteella mielikuvani myös värittyi hieman negatiiviseksi asuntoloiden suhteen - todella nuorta porukkaa. Minulle yksi syy oli myös näinkin kiero ajatuskuvio, kuin etten halunnut sitoa itseäni vain yhteen tiettyyn osaan Lontoota. Jos asun ja opiskelen Bloomsburyn alueella, mikä on se todennäköisyys, että lähden seikkailemaan sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ja ajatus kimppakämppäilystä houkutti - mahdollisuus tavata muita ihmisiä sen oman yliopiston ulkopuolelta.

Eri teitä sitten päädyin vahtaamaan näitä kahta sivustoa
Gumtree
Spareroom

Gumtree on selvästikin hieman epämääräisempi sivusto. Toimiva toki, mutta koska ilmoittaminen on pitkälti ilmaista on siellä selvästi enemmän huijareita. Gumtreessa kaupataan myös paljon muutakin, kuten esimerkiksi tavaraa sekä työpaikkoja.

Spareroom on ulkoisestikin vaikuttavampi sivusto, mutta tarpeen vaatiessa myös maksullinen - uusimpiin ilmoituksiin voi ottaa yhteyttä vain jos maksaa pienen maksun. Minä taisin maksaa viikosta 10 puntaa.

Minulle annettuja neuvoja:
- Asiaa kannattaa hoitaa kunnolla vasta paikan päältä -> Kyllä. Huoneita tulee ja menee mahtavaa vauhtia. Ei tuu kesää sillä yrityksellä, että "tuun maahan vasta kuukauden päästä, olisikohan huoneenne vielä silloin vapaa"
- Missään nimessä ei kotimaasta käsin aleta siirtämään mitään varausmaksuja -> Maalaisjärkeä toki, mutta sanotaan silti. Jos ilmoituksessa lukee jossain kohden "western union money transfer" -> next.

Koska minulle oli tarjottu väliaikaismajoitusta tuttujen toimesta aloin itse hoitamaan asiaa siten, että lähdin vain katsastelemaan kämppiä, niin että tietäisin mitä on tarjolla. Näin jälkikäteen voin sanoa, että taktiikkani oli ihan hyvä, mutta jossain vaiheessa kun epätoivo alkoi hiipiä kävi mielessä se ajatus, että olisi pitänyt ottaa se ensimmäinen huone, jonka näin. Tätähän en kuitenkaan voinut silloin tietää ja nyt kun homma on hanskassa, niin ei kaduta.

Jossain vaiheessa aloin kaipaamaan jo "sen oikean" löytämistä ja totesin, että nopeampia tuloksia saa soittamalla ilmoituksissa annettuihin numeroihin. Siispä aloin soittelemaan. Hetkenpäästä myös valkeni, että tekstiviestin ja/tai vastaajaviestin jättäminen on paikallaan. Teet selväksi, että olet huoneesta kiinnostunut ja sovit esittelyn. Jos huone miellyttää, teet sen heti selväksi, että haluat sen. Ilmeisesti on myös ihan ok yrittää hieman neuvotella hinnasta. Tähän minä en osannut lähteä. Monen näkemäni huoneen kohdalla en minä jatkanut asiaa huoneen näkemisen perusteella, mikä on ehkä hieman tökeröä, mutta eipä minultakaan juurikaan lähdetty kyselemään, että miten on haluatko muuttaa tänne. Kun löysin tämän nykyisen, tein sen selväksi, että tämän minä haluan - munakkaampi saattaisi ehkä osata lähteä pelaamaan peliä saadakseen hintaa alemmaksi... minä en osannut / jaksanut / tajunnut.

Mitä vuokranmaksuun ja kämppiksiin tulee, täältä löytyy tyylejä joka lähtöön. Niin karmealta, kuin se Suomalaiseen ajatteluun tuntuukin eivät pimeät vuokrasopimukset ole täällä lainkaan tavattomia. Monasti kommuunissa koko kämpän vuokrasopimus on kahden vuokralaisen nimissä ja he vain vuokraavat ylimääräisiä huoneita - näin ollen vuokra siis maksetaan näille kahdelle kämppikselle. Toki toivottavaahan olisi, että kaikki olisi paperilla ja allekirjoitettuna, mutta saksalainen kaverini asuu täysin pimeänä ilman sopimuksia ja toistaiseksi ongelmitta.

Kämppiksistä ei myöskään voi tietää. Jotkut flatsharet ottavat tulevan kämppiksen katsastamisen varsin tosissaan. Kysyvät kysymyksiä kuin työhaastattelussa, jonka jälkeen he valitsevat, että kuka on tarpeeksi hyvä. Itse kävin yhdessä tällaisessa tilanteessa. Tämän arvioivan ilmapiirin vuoksi en minä halunnut muuttaa sinne. Nykyinen kämppäni on juuri minulle sopiva. Kaikki ovat rennon letkeitä, eivätkä juuri välitä, että kuka tulee ja menee mitenkin. Sosiaaliseeraamista tapahtuu, muttei niin, että siihen uupuisi.

Oma vuokrasopimuksenihan on nyt se kaikkein virallisin järjestely:

Järjestelyssä oli itseasiassa läsnä itseni lisäksi kolme eri osapuolta: Jay (huoneesta lähtevä), Vuokraemäntä, sekä vuokrausfirman edustaja.

Aluksi minun tuli täyttää melkoinen määrä papereita, joissa todisteltiin vuokranmaksukykyäni, opiskelijastatustani, sekä takaajieni vuokranmaksukykyä (eli koska tämä on ikäänkuin opiskelijakämppä tuli minulla olla takaaja samaan tapaan, kuin Suomessa lainaa nostaessa). Loppupeleissä porukat eivät kelvanneet takaajiksi, koska asuvat ulkomailla, niin päädyin sitten erinäisten tapaamisten ja keskustelujen jälkeen maksamaan 1000 punnan depositin, sekä koko vuokran kerrallaan - mind you olin tästä hieman kauhuissani, mutta tavattuani vuokraemon ja kämppikset jne. totesin, että tilanteeseen voi luottaa.

Sitten allekirjoitimme nivaskan papereita, joissa minut lisätiin vuokrasopimukseen Jayn tilalle. Paperihomma oli melkoinen ja minulla on vielä saamatta Landladylta viimeinen dokumentti, jossa antamani 1000 punnan depositti on talletettu Briteissä olevalle 'My Deposit Scheme' tilille - tämä on joku Brittiläinen ihme systeemi, mutta melko tehokas ja taipuu olemaan enemmän vuokralaisen puolella. Joku tämmönen erillinen valtion tilihomma...

Council tax.

Council tax on ikäänkuin kuntavero. Lontoo on niin suuri kaupunki, että se on jaettu omiin erillisiin "kuntiinsa" (kunta ei tässä pidä sisällään täysin samaa merkitystä, kuin Suomessa, mutta paremman sanan puutteessa...) Opiskelijana ei council taxia tarvitse maksaa, mutta tämä pitää käydä erikseen todentamassa yliopistolta saadulla kirjeellä. Muistaakseni raja menee, että sinun oletetaan opiskelevan 21 tuntia viikossa, jolloin tästä verosta vapautuu. Pieniä ongelmia meinasi tässäkin olla, koska ensimmäinen YOlta saamani kirje ei maininnut tätä 21 tuntia, jolloin virkamiehet tuumas, että joutuisin maksamaan 6 kuukauden oleskelustani melki 1500 puntaa ko. veroa. Onneksi homma sitten hoitui.


Eli mun ohjeet:

- Tee taustatyötä. Mutta ala hoitamaan asiaa täydellä volyymillä vasta maasta käsin.
- Vahtaa vuokrasivustoja orjallisesti. Ilmoitusten määrässä ei ole mitään logiikkaa, mutta hyvät huoneet menevät nopeasti
- Nopeus on valttia. Tätä en voi teroittaa tarpeeksi. Suomalainen hiljaa hyvää tulee ajattelu ei kanna täällä mihinkään. Jäät ihan oikeasti kuin nalli kalliolle.

- Soita, jätä voiceamaili ja lähetä tekstari.
- Sovi näyttö ja kuuleman mukaan muutama satanen varausmaksuksi ei ole mitenkään tavatonta.
- Jos haluat huoneen, tee se selväksi.
- Asumisen taso on täällä huonompi kuin pohjoismaissa. Piste. Turha odottaa samanlaista luksusta, kuin kotona. Piste.
- Minulle on sanottu: "Briteissä pärjää se, joka huutaa kaikista koviten". - Tietyllä tapaa tämän olen totenut olevan totta ja miten se pätee tähän asunnon metsästykseen. Pitää olle melko 'näkyvä'. Jos ei ilmoituksessa ole annettu puhelinnumeroa ja laitat vain sähköpostia kannattaa se yrittää otsikoida sillä tavoin, että vastaanottajan mielenkiinto herää -> Aikani käytettyä pelkkää Hello:ta aloin otsikoimaan sähköpostit: I WANT YOUR ROOM! - tällä sain vastauksia.

Markkinoilla

Ihan yksi ehdottomia lempipuuhiani tässä kaupungissa on vain kävellä ympäriinsä. Itseasiassa se on lempipuuhaani aina, kun olen jossain uudessa paikassa (ulkomailla uudessa kaupungissa). Niin ja tarkennuksena, että mun näkökulmasta täällä ei oikeastaan voi "kävellä ympäri kaupunkia", vaan pitää mennä "jollekin alueelle" ja kävellä ko. alueella ympäriinsä ... no joo ... tään kaupungin koko on ainakin mulle häkellyttävää.

Kun eilen lauantaina heräsin oli olo jotenkin hidasvetoinen. Varsinaisesti mikään muu ei oikeastaan huvittanut, kuin katsoa How I Met Your Motheria, mutta koska päivä oli niin käsittämättömän kaunis päätin hypätä metroon ja lähteä markkinoille.

Ensimmäiseksi suuntasin Borough Marketille. Sijaitsee London Bridgen tuubiaseman vieressä joen eteläpuolella. Lauantai kun oli, niin väkeä riitti.

Jaa, että pikkasen houkutti - tyypit grillas noita juustoja ja sitten se sula mähnä kaavittiin, jonkun hässäkän päälle - SLURPS! Mutta jono oli n. 200 metriä. Tykkään juustosta, mutten ihan niin paljoa.

Tämän jälkeen laitoin Michael Bubleén soimaan ja vaan käpötin ympäriinsä. Otin muutaman random kuvan, koska mieli oli hyvä ja keli kaunis kuin morsian.

Tarpeeksi käveltyäni suuntasin sitten Notting Hilliin Portobello Marketille ja luulenpa löytäneeni tästä oman suosikkini.

Siinä missä Borough Marketilla myytiin kovasti kaikkea valmista ja lähinnä syötävää, on Portobello täynnä hurmaavaa vanhaa rojua ja hedelmä- sekä vihannesmyyjiä. Portobello Market on myös lähinnä vain pitkä katu, joten kun sitä jatkaa kävellen eteenpäin ei tule sitä typerää oloa, "mää vaan pyörin ympyrään. Tultiiksme tuolta? Miten täältä pääsee pois?" Portobellon toisessa päässä myydään myös käytettyjä vaatteita (psst. turkikset on tosi pop täällä nyt). Itse rakastuin Portobellolla myytyihin käytettyihin nahkalaukkuihin, mutta halvimmat lähti 45 puntaan - jos saan huomenna työn ryntään ensi viikonloppuna hakemaan yhden niistä laukuista.

Yksi syy miksi en ole oikein saanut aikaiseksi kirjoitella nyt on, että olen laiskistunut entisestään kuvien ottamisen kanssa. Itse tykkään blogeista, joissa on kuvia. Kamera on kyllä aina mukana, mutta kuvaaminen on kertakaikkiaan vaan jäänyt.... joka päivä lupaan itselleni, että nyt tänään ryhdistäydyn.... samalla tavalla kun joka päivä lupaan lopettaa niitten kirottujen Marks & Spenserin keksien syömisen.

pienet jännittävyydet tekevät minut onnelliseksi ...

... kuten koulumatkalla vastaantullut bussikatos, jonka päällä oleva vesilammikko oli jäässä....

...sekä samalla reissulla bussikatos, jonka päällä nurmikko kukoisti.

Pientä hiljaiseloa ollut blogin saralla. Rehellisyyden nimissä viikon sisään on tullut jonkinverran (liikaa) rilluteltua, sosialiseeratua, hoideltua paperihommia ja haettua töitä, sekä käyty luennoilla.Tällä viikolla aloin myös taas liikkumaan ja siinähän tämä aika sitten vierähtääkin.

Lauantaina satoi aika paljon lunta, samoin tänään. Eihän siinä muuten mitään, mutta maalle, joka ei tunnusta talvirenkaita tai katujen hiekoitusta, voi lumen sataminen olla pienoinen katastrofi. Toivokaamme, että julkiset pelittää huomenna ja, että kevät jo saapuisi.

Alternative London

Otettiin torstaina osaa tällaiseen Alternative London kävelykierrokseen. Paradoksaalisesti voidaan toki miettiä, kuinka vastavirtaa kierroksen voidaan katsoa olevan, koska valtaosa osanottajista ei asu Lontoossa. Näillä kierroksilla kuitenkin löytää asioita ja kuulee tarinoita, joita ei alueella itsekseen kierrellessä kertakaikkiaan vain huomaisi tai kuulisi. Kierroksemme keskittyi lähinnä katutaiteeseen, joka on eri asia kuin kömpelöt graffititöherrykset. Kaveri, joka kierrosta veti on itse joskus tehnyt katutaidetta ja näin ollen "kuuluu sisäpiiriin" ja tuntee valtaosan katutaidetta tekevistä ihmisistä itse.

Oppaamme ja kuva.

Miniatyyrikuningatar selkä katsojaan päin. Noita pikkukuviakin Lontoosta löytyy, mutta ne on korkeudeltaan ehkä 10 cm, joten eihän niitä huomaa, jos niitä ei osoiteta.Tarkkaavainen katsoja huomaa myös kuningataren varjon.

Talon reunalla on jotain...

Barbi, jolla on mäkkäripussipuku ja sidotut kädet.

Kurki

Tämä oli oikeasti melkoisen vaikuttava kuva. Taiteilija on läntännyt seinään kipsiä ja taltalla rapsinut tuon muotokuvan.

Bansky. Paikalliset on tuoneet auton päälle tuollaisen kuvun, ettei sitä nyysittäisi.

Kuvia olisi ollut huomattavasti enemmänkin, mutta jostain on karsittava.

Koko kävely oli East Endin aluella. Kömpelö yritys piirtää ympyrä alueen sijainnin paikantamiseksi :D

Tämä alue on perinteisesti ollut köyhää Lontoota. 50-luvulla varsinaista ghettoa. Nykyään alueella on varsinaisia etnisiä keskittymiä ja tiettyä osaa east endistä kutsutaan Banglatowniksi (ei tarvinne selittää, mistä ilmaisu tulee). Osoitus kävelykierroksen vetäjän hiljaisesta tiedosta on,että yllä näkyvä kurki oli alunalkajaan tarkoitus olla jokin muu lintu (joutsen kai??), mutta kun taitelija teki työtään, joku paikallisista vinkkasi hänelle, että kurjella on erityinen merkitys alueen etnisen enemmistön uskomuksissa ja näin ollen joutsen muuttuikin kurjeksi.

East End on nyt kovan mylläkän keskellä, koska lähestyvät olympialaiset ovat saaneet aikaan massiivisen siivousoperaation. Uutta asuinrakennusta nousee huimaavaa vauhtia ja jotakin katutaiteesta on tuhottu. Paikalliset suhtautuvat asiaan hieman kaksijakoisesti. Toisaalta alueen kehitys on hyväksi, mutta toisaalta yhteisö arvostaa sen värikästä julkikuvaa. Toistaiseksi rakennutut asuintalot ovat uusinta uutta ja näin ollen east endin tämän hetkisten asukkaiden tavoittamattomissa. Henkilökohtainen epäilykseni on, että läheisen sijainnin vuoksi tulee city "nielaisemaan" tämän värikkään ja viehättävän kaupunginosan alllen :(

-> Siellä pitää siis hengata, kun se vielä on mahdollista!