Rimpsalla

Kuten huomata saattaa, olen kunnostautunut kirjoittamisessa ja olen siitä varsin ylpeä!

Johtunee siitä, että ensinnäkin kouluhommat ei paina tällähetkellä päälle (pieni vale).... ja en tiedä... kaippa tuo huhtikuu meni jonkinlaisessa aivohorroksessa ja nyt on tullut eteen se ymmärrys, että aika tällä kamaralla alkaa olemaan melko rajoitettu - haluan kuitenkin itseänikin ajatellen kirjata näitä asioita ylös.

Perjantaina oli sovittu pitkästä aikaa, että lähdetään tyttöjen kanssa rilluttaan pitemmän kaavan mukaan.

Menimme siis yhden kaverin "kotiin" (asuu koulun asuntolassa) ja aloiteltiin siellä. Lähdettiin Leicester Squaren liepeillä olevaan irkkupubiin

Paikka oli kyllä varsin mieleen - ei posh, musiikki joka soi, on niitä hittejä, jotka kaikki tuntevat ja meno yltyy niinkin riehakkaaksi, että olutsuihku ei ole tavaton - paikka minun makuuni siis!

Jos jollakin on silmänglasin, minähän kokeilen niitä.

Tuopissa on muuten kalsareissa salakuljetettu kotoisa lonkero

Taustalla näkyvä vanha herra olisi kovin mielellään änkenyt joka ikiseen kuvaan.

Ulos lähtemisestä tehtyjä huomioita noin yleensä:
 

Siinä missä  Suomessa kaikki paikat ovat pääsääntöisesti auki neljään ja tämä on se yleisempi normi, jonka mukaan näissä asioissa eletään, on meno täällä varsin toisenlainen.

Ensinnäkin vielä kymmenen vuotta sitten oli laki (annniskelun tms. suhteen) niin tiukka, että pubit menivät aina klo 11 kiinni. Tätä nykyä on säännökset ilmeisesti höllentyneet ja pubien sulkemisaika on 12. Pubien lisäksi on baareja, klubeja ja isoja konemusaklubja - melko samaan malliin kuin Suomessakin eikö - jotkut paikat on vähän fiinimpiä ja niihin maksaa sisään, mutta jotkut taas on ihan ilmasia ja sinne on ok mennä vain muutamalle.

Mutta se mikä erottaa täällä pubin esimerkiksi baarista on minulle vielä tiedostamaton seikka ja yleisesti se, että minun silmin niissä pubienkaan aukioloajoissa ei ole logiikkaa.... eli tätä on sattunut, että on menty johonkin paikkaan oletuksella, että kyllä se auki pysyy - ja se onkin mennyt kiinni klo 12. Ja sitten ollaan menty pubiin sillä oletuksella, että kohta tää menee kiinni ja sitten se pysyykin auki 3.

Eli se juttu mikä erottaa paikan klo 12 kiinni menevän pubin klo 3 kiinni menevästä baarista on minulle mysteeri - tämän lisäksi löytyy luonnollisesti paikkoja, jotka menevät kiinni klo 1 tai 2.

Eli toisinsanonen. Taktiikka, joka on tullut omaksuttua, kun tulee mentyä uuteen paikkaan - kysyy moneen monttu on auki ja päättää sitten sen perusteella, että mennäkkö sisään. (tuleehan tätä toki Suomessakin harrastettua, mutta oikeasti variaatio on täällä huomattavan erilainen).

Tätä kirjoittaessa tajuan, että tällaisillä ns. hienommilla klubeilla ei ole tullut käytyä ja nämä konemusaklubit ovat (kahden kerran otantani perusteella) manner-eurooppalaiseen tyyliin auki aamu seiskaan.

Koska ollaan Lontoossa löytyy tietenkin member-klubeja joihin ei käsittääkseni pääse sisään ilman, että maksaa vuosimaksua (tai ole postituslistalla tai muuten vain jäsen???) ko. paikkaan.

Yksi huomio, joka on tullut tehtyä on, että yllättävän harvassa paikassa on oma oikea tanssilattiansa. Suomessahan on melkein perus lähiräkälässäkin oma erityinen alueensa varattu lihan heiluttamiselle. Täällä tuntuu olevan yleisempää se, että ihmiset vain alkavat tanssia omassa porukassaan, omalla "sektorillaan". Joissakin paikoissa on alue, joka illanmyötä muodostuu siksi isommaksi alueeksi, jolle väki tulee tanssimaan, mutta se harvemmin on alunalkajaan varsinaiseksi tanssilattiaksi rajattu, vaan muodostuu sellaiseksi ihmisten yhteisen ääneenmainitsemattoman konsensuksen myötä. TAI. Jos ihmeenkkaupalla tanssilattia löytyy, sille tullaan vain hengaamaan - ei tanssimaan - jolloin sen alkuperäinen tarkoitus häviää.

Mitä tulee juomis- ja juhlimiskulttuuriin yleensä olen tällä reissulla todennut, että Suomalaiset ovat melko harhaanjohdettua kansaa siinä, että kuvittelemme olevamme alkoholin käytön suhteen jotenkin poikkeuksellisen pahoja - osataan sitä muuallakin juhlia.

Tyyli millä ihmiset pukeutuvat uloslähtiessään on yhtä värikäs kuin kaupunki itse, mutta oma erityismaininta on annettava natiivi tytöille, jotka säästä, juhlinnan aiheesta tai illan juhlapaikasta huolimatta painelevat menemään viimeisen päälle pyntättyinä, minimekoissa ja 13 sentin korkkareissa ilman takkia.

Takittomuus on yksi brittikulttuurin pienistä ihmeistä, jota kukaan ei ole vieä kyennyt selittämään - se vain on tapa.

Kun lähdetään ulos ollaan valmiita maksamaan parhaassa tapauksessa se 20 punnan sisäänpääsy, mutta ilmeisesti narikkaan laitettava 2 puntaa koetaan turhaksi (narikkajonot ovat oman kokemuksen perusteella minimaalisia eivätkä lähimäinkaan Suomen luokkaa).

Näitä mirkkuja näkee sitten helmikuun pakkasilla, setit viimosen päälle kuosissa,  hytisemässä bussipysäkillä. Siitä näystä on meinaan arvokkuus kaukana, mutta luo suurta viihdettä kotimatkalle.