Loin blogin!

Näin se käy. Hups. Tarkemmin sanottuna blogi tuli luotua jo joulukuun alussa, mutta kirjoittaminen oli vähän niin ja näin...

Nähtäväksi jää onko se niin ja näin myös jatkossa. Olen kuitenkin sen verran laiskan pulskee tyyppi, että helposti tämmöset ylimääräiset pikku puhteet jää toimittamatta, mutta olishan se mukava ihan itselleenkin, että jaksaisi kirjata kaikenlaista tapahtunutta ylös - olisi helpompaa palata muistoihin.

Pointti on se, että olen lähdössä huomenna Lontooseen vaihtoon ja blogi voisi toimia oivallisena tarinakanavana perheelle, sekä ystäville, niille joita nyt sattuisi kiinnostamaan, että mitä siellä tapahtuu. JOS jaksan kirjoittaa, tarinat tulevat todennäköisesti olemaan myös höppänöitä huomiota ylipäänsä ulkomailla elämisestä. Jonkinlaista sisäisen kokemusmaailman pohdintaa on todennäköisesti luvassa ja varmasti myös jonkinlaista valittamista :)

Multa on muutamat kysyneet, että miksi Lontoo?

Näin se kävi:
Valtaosa läheisistä tietää, että viime helmikuussa, tuli elämältä nyrkki päin näköä, mikä käytännössä tarkoitti siis pitkän parisuhteen päättymistä ja valtaisaa elämänmuutosta.

Muutama kuukausi meni eläessä jonkinlaisessa unenomaisessa tilassa ja kun "heräsin" oli ensimmäinen ajatus: Haluan pois Suomesta. Ei siihen malliin, etten koskaan takaisin tulisi, mutta hetkeksi pois. Saamaan etäisyyttä. Näkemään jotain muuta. Aloin siis kuumeisesti surffaamaan erinäisillä sivustoilla ja perehdyin muun muassa siihen, mitä vaatisi saada työlupa Yhdysvaltoihin (mikä by the way on todella työlästä). Kunnes yksi päivä töissä ollessani tuli ilmiselvä ajatus mieleeni - mulla on yliopistopaikka, miksi en lähtisi vaihtoon.

Menin heti yliopistoni kansainvälisten asioiden sivustolle, jolla ensimmäisenä komeili ilmoitus hakuajan päättymisestä nimenomaisenä päivänä! Selasin avoinna olevat vaihtopaikat ja valitsin Lontoon suorilta. Englanti on teini-ikäisenä jenkeissä vietetyn vuoden ansiosta todella vahva ja aikomuksena on kuitenkin yrittää jonkinlaisia opintoja saada tehtyä.

Toimitin hakupaperin lounastauolla ja vastaanottava koordinaattori totesi, että muita hakijoita ei ole ja myöntävä vastaus saapuikin muutaman päivän kulttua. Seuraavana tajusin, että Lontoo on myös yksi maailman kalleimmista kaupungeista. Miten rahoittaisin oleskeluni siellä?! En ole koskaan nostanut opintolainaa. Olen aina pantannut sitä siihen, kunnes todella sitä tarvitsisin. Sekin asia tuntui siis menevän ikäänkuin tarkoituksenmukaisesti.

Tässä sitä ollaan. Olen 28-vuotias maisterivaiheen opiskelija. Lähdössä kaupunkiin, jossa minulla ei ole ainuttakaan ystävää, eikä asuntoa. Ainoa mikä on varmaa on, että muutamalle kurssille on paikka.

Olen jalat maassa tyyppi. Elämän koulima. Tiedän, etteivät asiat mene niinkuin Strömsössä, mutta
viimeksi olen tuntenut oloni näin kevyeksi 9 vuotta sitten ylppäripäivänä. Kun tuntui, että mikä tahansa olisi mahdollista.