Via Dolorosa.

Olisihan se minulta liikaa vaadittu, että kaikki sujuis jotenkin noileesti :D

Iso puuh. Torstai iltana nautittiin viimeistä ehtoollista perheen kanssa.

 Hyvät pöperöt, vähän kuohuvaa jne. Kun olen lähdössä siskolta en löydä puhelintani (mikä sinänsä ei ole yllättävää onhan yksi supervoimista tavaroiden levittäminen ympäriinsä häkellyttävän nopeasti ja huomaamattomasti). Etsimisen jälkeenkään ei puhelinta löydy eikä mitään kuulu, kun siihen soitetaan. Ok. Se on siis jääny porukoitten autoon.

Lähden talsimaan kotiin ja matkalla tajuan, että hetkinen eihän mulla ole nyt herätyskelloakaan. Viimeisenä yrityksenä kävin kyykkimässä naapurikorttelin hangessa, josko se olisi sinne pudonnut kyytiä odotellessa.  Ei ollut puhelin hangessa.

Kotona sitten yksinkertaisesti päätin, että minähän piruvie herään ilman kelloa 10.

Ja kas! Perjantaina kun heräsin oli kello 9:50. Ei muutakuin porukoille puhelinta hakemaan.

Puhelimenhakureissun jälkeen alkoikin olla jo hoppu viedä viimosia tavaroita kanahäkkiin ja laittaa viimesiä tavaroita laukkuun.

Laukku jotenkin täyttyi. Se ei meinannut mennä kiinni.

Yllä näkyvää akrobatiaa on harrastettu jo Jenkkivuotena. Keino on hyväksi todettu.

No kyyti tulee 12:30 ja vamonos. Lento siis lähti 16 ja Helsinki-Vantaalle saavuimme n. 15. Alkoi olla jo pienen pientä hoppua. Menen tiskille, josta minua ystävällismielisesti opastettiin siihen toiseen terminaaliin - selvä. Tossua toisen eteen. "Kylläpäs nää laukut painaa".

Kun pääsen oikeaan terminaaliin ja oikealle tiskille todetaan 18 kiloinen rinkkani erikoislaukuksi, joka pitää laittaa erikoislaukkuhihnalle - selvä. Sitten nostan ylläolevassa kuvassakin näkyvän laukun (joka on muuten lempeästi nimetty ruumisarkuksi) hihnalle - 33 kiloa!! WOOT!?!? Vielä kotona se painoi 24,5! Mitä ihmettä?

Laukku pitäisi kuulemma saada kevyemmäksi.

Kun virkailija selittää pykäliään minä vilkaisen rinkkaani. Sen saumat irsottavat. Jaksaakohan se. Pirnales. Virkailija katsoi kelloaan ja totesi, että aikaa oli 10 minuuttia. Avasin ruumisarkun ja poistin ensimmäiset  käteen osuvat asiat - tyhjä reppu, korkkarit, olkalaukku ja aamutakki. Siellä ne nyt ovat. Helsinki-Vantaan roskiksessa. Kiva.

Ylimääräisestä laukkuilakoinnista veloitettiin 45 euroa, johon olin toki varautunut.

Lento lähti vähän myöhässä, mutta lähti silti. Köpiksessä vaihtoa odotellessa avasin koneen ja luin sähköpostit ja totesin, että ilmeisesti Heathrowlla olisikin joku minua vastassa koulun toimesta ... ööh ... ok ... vähän tuli holhoava fiilis, mikä siinä tilantessa hieman kismitti. Elävästi tuli mieleen Jenkeistä paluu, kun Amsterdamin kenttä raikuu kuulutuksesta, jossa minua haettiin kuumeisesti (kotiinhan olin jo menossa hemmetti soikoon! Pitikö vieläkin raportoida, että juu juu tässä olen ja kaikki jee. Hmph). Köpiksestäkin lähtenyt kone oli myöhässä ja Lontoon ilmatilassa hengailtiin vielä puoli tuntia, kun oli kuulemma ruuhkaa.

Saavun kentälle ja ennakkoluuloni kentän meet and greetistä osoittautui vääräksi. Vastassa oli Filippiino nimeltä Mark, joka biffasi metrolipun koulun pussista. Matkan ajan höpellettiin elämisestä Lontoossa, hänen Gradustaan yms. Hyvä tyyppi, josta tuli hyvä fiilis.

Pääsin siis kentältä suoraan metrolla ensimmäisen punkkauspaikan liepeille. Nousen pysäkillä pois ja varaudun tavaroiden raijaamiseen (mind you kamaa oli siis 31 kg + 18 kg + 8 kg ja läppärilaukku kaikkine elektroniikkoineen painoi lähes sen saman 8 kg). Aloin siis kyselemään busseista ja yksi neuvoi toista ja toinen toista (Olin unohtanut saamani ohjeet, mutta muistin, että mihin suuntaan pitää lähteä ja monta pysäkkiä). Suhasin metroaseman liepeillä varmaan sen 30 minuuttia ja hikikarpalot alkoivat jo valua pitkin selkää. Lopuksi sitten nousin vaan yhteen bussiin, joka "tuntui" oikealta. Hetkisen olin jo aivan varma, että nyt muuten lähti väärään suuntaan ja tavaramäärän huomioonottaen aloin jo tuskastua. Nousin kyytistä pois ja aloin harkita taksin huitomista, kun tajusin että kadun toisella puolen oli moderneja taloja, jotka näytti kuvien perusteella vähän oikeen tyylisiltä. Kaivoin tulostamani kartan ja totesin, että olin oikeilla koordinaateilla, mutta jäänyt väärällä pysäkillä - selvä. Tossua toisen eteen. Matkaa oli n. 400 metriä, jonka taittamiseen meni n. 30 minuuttia, jonka aikana hikoilin vuolaasti ja aloin loppukohden voihkia jo ääneen.

Perillä kummiskin ollaan! Lämmintä on n. 10 astetta ja aurinko pilkistelee.

Mukava olla täällä. Nyt lähden hakemaan aamupalia ja puol neljä meen katsoon yhtä huonetta Willesden Greenistä! ( Joka kuulemma on uuden tutun mukaan melkosen ankeaa aluetta, mutta haluan saada jotain tuntumaa, että millaisia ne huoneet oikeesti on jne.) :)